Heikki Herva - Etusivu

Olen tietotekniikkakonsultti ja näyttelijä. Tietojärjestelmien suunnittelua ja ohjelmointia olen tehnyt ammatikseni 1970-luvun lopulta eikä se edelleenkään ole vastenmielistä työtä. Mutta näytteleminen on ollut intohimoni vuodesta 1993, jolloin sain tulikasteeni elämäni ensimmäisessä ensi-illassa. Itse asiassa näytteleminen on minulle eräänlainen missio, kuten sitä juhlallisesti nimitän.

Tällä haavaa näyttelen Nälkäteatterissa, Ylioppilasteatterissa ja yksittäisissä produktioissa. Mihin tahansa en enää lähde mukaan, vaan jotain kiinnostavaa on projektissa oltava, itse näytelmä, työryhmä, roolin haastavuus...

Ohimennen sanoakseni, tuo etusivun kuva ei ole aivan siviilihenkilöni, vaan kuva eräästä Ylioppilasteatterin produktiosta muutaman vuoden takaa.

Pari perusfaktaa itsestäni. Synnyin Helsingissä 2.7.1955 kello 02.00 yöllä 53 senttimetrin pituisena ja 3,67 kilogramman painoisena. Rakkaan äitini nimi oli Marjatta. Hän kuoli vaikeaan sairauteen syksyllä 1994, kuukautta ennen 68. syntymäpäiväänsä. Biologista isääni en ole koskaan tavannut. Lapsuudenkotini oli Etu-Töölössä Runeberginkadulla numerossa 26, Ilmarinkadun kulmassa. Kävin neljä luokkaa Taivallahden kansakoulua Mechelininkadulla Väinämöisen puiston kupeessa. Keskikoulun, kuten siihen aikaan sanottiin, ja lukion kävin Töölön Yhteislyseossa Arkadiankadulla. Kiitokset rehtori Antti Reinikaiselle ja muille opettajille. Ne olivat ns. vanhoja hyviä aikoja. Kirjoitin ylioppilaaksi 1975, jonka jälkeen sain tappajan koulutuksen Hyrylän ilmatorjuntarykmentissä. Siirryin reserviin korpraalina vuonna 1976. Sittemmin minut on ylennetty sotilaallisten ansioideni johdosta alikersantin arvoon ja rankiin.

Armeijan jälkeen oli tarkoituksenani, jostain syystä, jota tänä päivänä en enää tiedä enkä ymmärrä, pyrkiä Helsingin Kauppakorkeakouluun. Näin teinkin, luettuani useasta pääsykoekirjasta yhden kertaalleen läpi. En läpäissyt pääsykoetta. Luulen, että minusta olisi hyvinkin saattanut tulla pätevä Groucho Marx-tyyppinen toimitusjohtaja. Kesä kului makoillessa äitini nurkissa ja hummatessa, muistaakseni äitini kustannuksella. Vanhan kansan säntillinen ihminen kun oli, ei äitini kauan katsellut moista vetelehtimistä, vaan alkoi painostaa minua, syystä kyllä, puheilla velvollisuuksista ja sen sellaisista asioista. Ystäväni Olli oli tuolloin Stockmannin arvovaltaisessa tavaratalossa urheiluosastolla myyjänä. Hänen ehdotuksestaan menimme työhönotosta kysymään, olisiko minulle mitään töitä. Olihan niitä, pääsin matto- ja tapettiosastolle määräaikaiseksi myyjäksi. Matoista ja tapeteista en tiennyt syvällisemmällä tasolla mitään, mutta pahempi oli, että olin surkeahko asiakaspalvelija, jokseenkin ailahtelevainen nimittäin. Hyvällä tuulella ollessani olin loistava, kohtelias, aktiivinen ja altis, mutta huonona päivänä pakoilin asiakkaita parhaani mukaan.

Olin työhön tullessani ilmoittanut olevani kiinnostunut ATK:sta. Elettiin vuotta 1976 ja olin moneen otteeseen törmännyt noihin maagisiin kirjaimiin. Kohtalo puuttui peliin ja pari kuukautta matto-osastolla oltuani sain paikan jälkikäsittelijänä Stockmannin ATK-osastolta. Se oli hanttihommaa, joka ei sen kummempaa koulutusta vaatinut. Työssä oli vapaita hetkiä, jotka käytin tietokonesalissa operaattorien seurassa katsellen heidän puuhiaan ja pommittaen heitä operaattorin työtä koskevilla kysymyksillä. Taloon oli tullut vastikään uusi iso tietokone ja tietotekniikan maailma tuntui jotenkin kiehtovalta. Todettakoon asiaa tuntemattomille, että PC-koneista ei oltu tuossa vaiheessa kuultu vielä mitään. Vuoden 1977 alkupuolella, muistaakseni, aukeni osastolla sitten operaattorin paikka. Menin kertomaan ATK-päällikölle, että olen oman työni ohessa jonkin verran perehtynyt myös operaattorin tehtäviin, että eikö tämä ole ilmiselvästi minun paikkani. Näin oli asia myös ATK-päällikön mielestä ja niin pääsin todenteolla opiskelemaan operaattorin ammattia. Loppuvuodesta, kun tehtävät ja työrutiinit oli uuden koneen kanssa saatu järkeistettyä tehokkaasti, oli minun komennukseni operaattorina määrä loppua. Edessä oli paluu jälkikäsittelijäksi. Ajatus ei ollut lainkaan houkutteleva ja jälleen osui kohdalleni hyvä onni.

Eräs Stockmannilla aiemmin työskennellyt ja A-Lehtiin siirtynyt kollegani otti minuun yhteyttä ja kertoi, että edellisenä päivänä yksi heidän operaattoreistaan oli irtisanoutunut. Heillä siis saattaisi olla töitä. Soitin siltä istumalta A-Lehtien atk-päällikölle ja muina miehinä tiedustelin, olisiko heillä mahdollisesti operaattorin paikkaa vapaana. "Tule käymään", sanoi atk-päällikkö Jarmo sen kummemmin ihmettelemättä hyvin ajoitettua soittoani. Menin ja sain paikan. Oli syksy 1977. A-lehdet koulutti minua ohjelmointiin ja minusta tulikin työteliäs ohjelmoija, operaattori ja ajovalmistelija. Ohjelmointi kiinnosti minua, mutta pyynnöistäni huolimatta atk-päällikkö ei suostunut antamaan minulle ohjelmoijan vakanssia, vaan perusteli heppoisin verukkein, miksi se ei käynyt päinsä.

No, samantapainen kuvio toistui keväällä 1981. A-Lehdissä työskennellyt ystäväni ja kollegani Harri oli aiemmin siirtynyt Valiolle ohjelmoijaksi. Kyllä vaan, siihen meijerien keskusosuusliikkeeseen. Valion suunnittelupäällikkö Staffan soitti minulle, kertoi Harrin maininneen minusta ja sanoi "tule käymään". Menin ja sain paikan ohjelmoijana ja myöhemmin atk-suunnittelijana. Nimike oli lähinnä palkkaustekninen.

Irtisanoutuessani A-Lehdistä ilmeni tietysti, että kyllähän se ohjelmoijan paikka itse asiassa järjestyisi. Että paljonkohan se vaatisi rahaa, kysyi päällikkö Jarmo. Tyypillistä! Esitin niin kovan palkkavaatimuksen, että tiesin firman olevan mahdotonta siihen suostua. Eivätkä suostuneetkaan, joten Valiolle siis. Sinänsä viihdyin A-Lehdissä hyvin. Työ oli motivoivaa aikansa, lähimmät työtoverit mukavia ja toimittajat, joihin tutustuin, rentoa ja irtonaista porukkaa. Ja mikä hienointa, sain pelata firman joukkueessa jalkapalloa entisten ammattipelaajien Aulis Rytkösen ja Juha-Pekka Laineen kanssa. Myös HJK:n mestaruussarjajoukkueen entinen pelaaja Jorma Virtanen oli mukana.

Valiolla pystyin kehittämään itseäni ohjelmoijana. Aloin sitten myös kiinnostua käyttöjärjestelmästä ja siihen liittyvistä asioista. Kyselin firman sisältä, josko pääsisin siirtymään sen alueen tehtäviin. Se ei kuulemma käynyt päinsä. Osittain tästä syystä vastasin loppuvuodesta 1983 Osuuspankkien Keskuspankin OKO:n lehti-ilmoitukseen, jossa he hakivat paria atk-suunnittelijaa. Ajattelin, että niin suuressa talossa olisi helpompi jossain vaiheessa siirtyä suunnittelijan tehtävästä käyttöjärjestelmien ja varusohjelmistojen suuntaan. Minut kutsuttiin OKO:on haastatteluun, jossa minua jututtivat Kalle ja Jorma. He kysyivät sitten, suostunko testattavaksi. Suostuin. Testeissä ei mitattu atk-teknistä osaamista, vaan persoonallisuuteen liittyviä asioita. Maallikon mielipiteenä sanoisin, että viisas, älykäs, kokenut ja korkean moraalin omaava henkilö pystyy parempaan arviointiin kuin tällaiset testit. No, testeissä sinänsä oli viihtyisää. Minut valittiin OKO:on atk-suunnittelijan tehtävään. Aloitin työt 1. helmikuuta 1984.

Irtisanoutuessani Valiolta siellä sanottiin, että kyllähän niitä käyttöjärjestelmä- ja varusohjelmistoalueen tehtäviä täällä meillä löytyisikin. Hoh hoijaa… niinpä tietysti, masentavaa, huonoa johtamista, pelin politiikkaa. Kollegani eräästä toisesta firmasta sanoi minulle, että älä sinne pankkiin mene, siellä kaivataan vain rattaita koneistoon. Persoonan ajoittainen värikkyys ei ole hyvästä. Ei pidä paikkaansa. En minä Valiollakaan ahdistunut, mutta OKO oli mielestäni ilmapiiriltään avarampi ja vapaamielisempi paikka kuin Valio. Kun hoiti työnsä hyvin, sai välillä käyttäytyä myös aavistuksen originellisti.

Jatkuu lähiaikoina…

Heikki Herva - Etusivu